Arkistot kuukauden mukaan: joulukuu 2014

Onpa tullut käytyä konserteissa

Kesä meni pitkälti sairasteluun ja lääkäreissä jos jonkinlaisissa tutkimuksissa, eikä joulukuukaan vielä näytä paljon paremmalta. Venekin oli vedessä, köydet kiinnitettynä koko kesän, ei yhtään ajelua. Ainoastaan kumiveneellä ”seilasin” laiturin toiseen päähän, siinä kaikki. Kotijoukot on koettanut pitää edes mieltä virkeänä ja järjestellyt mulle hienoja kulttuuri-tapahtumia erilaisten konserttien muodossa. Lähipiiri tuntee hyvin mun musiikkimakuni ja on hoitanut lippuja useaan konserttiin kesän ja syksyn aikana.

Viimeksi kirjoitin täällä André Rieu’n konsertista. Siihen kirjoitukseeni olisi hyvin sopinut otsikoksi myös ”kyllä mä mieleni niin pahoitin”, mutta sehän on jo kirjana eri juttu kokonaan. Tuon André Rieu’n konsertin jälkeen oli sitten seuraavana konserttina syyskuussa 26.9.2014 Kuningatar ja Maestro: Arja Koriseva ja Riku Niemi Orchestra.

”Entisessä elämässäni” mulla oli tilaisuus olla kuunteluoppilaana silloisten arvostettujen laulunopettajien tunneilla ja kun olen aina itse oppinut parhaiten kuulemalla, jäi mieleeni paljonkin asiaa siitä, miltä ”oikean laulamisen” tulisi kuulostaa. Oman mielipiteeni mukaan, pienessä maassamme on todella vähän, ainakin ”oikeita” naislaulajia. Siis sellaisia joiden ääni oikeasti soi ja äänenmuodostus on kovalla työllä harjoiteltu, hengitystekniikka hiottu ja ”maski” kohdallaan. Sellaisina minun mielestäni voisin mainita, suuren idolini Seija Simolan, jonka lauluihin monella tämän päivän ns. artistilla ei olisi mitään asiaa. Saija Varjus kuuluu myös ehdottomasti niihin ”oikeisiin” laulajiin. A-tune ”laulajat”, joiden ääni on koneilla tehty, vibratot ja nuotissa pysyminen, kuuluvat mielestäni samaan kategoriaan kuin konetuplaukset sun muut ”lapsenääniset” koikkelehtijat.

Myös mielestäni liian vähäiselle huomiolle on jäänyt Tuulikki Eloranta. Jos jostain löydätte laulun Aamuun käy sydän hämillään, kannattaa kuunnella, yksi ainoa otto ja se oli siinä. Myös Hymni rakkaudelle on edelleen Tuulikin laulamana kuuntelemisen arvoinen. Vaikkakin LOVEn levyjä ei paljon tuolta genreltä soitetakaan, oli sentään Tuulikin kuva vielä esitteessä, jossa mainostettiin Lovea kehiin -konserttia vuonna 2013.

Myös Arja Koriseva on kehittynyt valtavasti. Oli todella ilo kuunnella hänen esityksiään Savoyn konsertissa, upeita tulkintoja, ääni soi kuin Olavi Virralla, ainoastaan Seija Simolan biisin olisin jättänyt pois. Muutoin ilta, minun ikäiselleni ainakin, oli hieno.  Theo Mackebenin Nur nicht aus Liebe weinen (Itke en lemmen tähden) ja My Fair Lady -musikaalista I Could Have Dansed All Night (Olisin voinut tanssia koko yön) -teokset olivat todella mahtavasti esitettyjä. Monet minun lisäkseni kummastelivat sitä, ettei saa ottaa edes kännykkäkuvaa artistista. Miksiköhän? Ei hänkään kuitenkaan niin suuri tähti mielestäni ole. Vain Riku Niemi orkestereineen jaksaa tehdä työtä, niin kuin show-bändin pitääkin, siis ilman kaikenlaista valo-sirkusta ym.  – siis esiintymällä.

Sitten oli 27.9.2014 vuorossa Helsingin kulttuuritalolla Antti Sarpilan 50- vuotisjuhlakonsertti, vanhaa swingiä hyvin soitettuna ja mahtavia yksilösuorituksia.

Antti Sarpila ja Pentti Lasanen
Antti Sarpila ja Pentti Lasanen

Erityisesti mieleeni jäi nuoren vetopasunistin soitto. Valitettavasti en nimeä muista, mutta nuori kundi todella näytti, että yhä harvemmaksi käyvän soittimen taitajia meiltäkin löytyy. Uskallankin ennustaa, että pojasta vielä kuullaan, sellaisen soolon hän esitti, että ”vanhat” puhaltajatkin vieressä ihailivat. Minulle yksi ”oikea pasunisti” oli Emppu Peltola. Samoin Sarpilan kontrabasisti soitti aivan mahtavia sooloja. Ei sellaista soittoa ennen kuultu. Ennenhän aina sanottiin, että basisti on mukana sen tähden, että sillä on auto, jolla päästään keikkapaikalle ja jonka ”soittaminen” ei häiritse muita, kun se ei kuulu kuitenkaan.

Vanha ystäväni Pentti Lasanen on vieläkin kovassa kunnossa. Penakin on jo miehen ikäinen, siis 77v. Mutta ei sitä ikää ainakaan soitosta huomaa, kun tykkää siitä mitä tekee, niin ikä ei tunnu missään. Itse olen samaa mieltä. Sarpilan ohjelmisto oli taattua tavaraa, siis juuri sille yleisölle, jota toki olisi saanut olla enemmänkin.

Vielä oli kesää jäljellä lokakuussa – omat bändiajat tuli mieleen

Tero Vaara ja Mamba
Tero Vaara ja Mamba

Juhlitaan Mambaa! Mamban 30 v juhlakonsertti oli 25.10.2014. Konserttiin menin lähinnä katsomaan, minkälaista yleisöä missäkin kategoriassa liikkuu. Mamban biiseistä itselleni on tuttuja lähinnä vain ne suuret ”Mambahitit” Vielä on kesää jäljellä ja Lauantai-ilta ja nämä tietysti keräsivät ne ylivoimaisesti suurimmat aplodit. Selvästi oli havaittavissa, että suuri osa yleisöstä osasi ja tunsi muutkin esitetyt biisit ja lauloi aina mukana, silloin kun sitä mahdollisuutta tarjottiin. Vantaan Viihdeorkesteri, Markku Johansson’in komennossa oli mahtavasti tukena. Seurasin suurella mielenkiinnolla, kuinka hienosti yhteistyö pelasi kahden täysin eri maailmasta olevan musiikin kanssa. Miksiköhän tuollaista yhdistelmää ei käytetä enempää? Yllättäen yleisöä oli vain noin puoli salillista.

Eräänä lauantaina vuonna 1969 nuori trumpetisti, joka oli armeijassa ja lomalle päästyään tuli yllättäen tanssipaikalle ”Kuuslahden Nuorisoseuran” talolle Siilinjärvellä, missä olin orkesterini kanssa keikalla. Nuorimies kysyi voisiko soittaa meidän kanssamme, kertoi myös, että hänen veljensäkin soittaa, mutta pianoa ja sen nimi on Nacke. Siinä vaiheessa, kesken keikkaa, en asiaan kiinnittänyt sen enempää huomiota, kuin että sanoin, että liity joukkoon ja tämä Markuksi itsensä esitellyt ”poika” soitti todella hienosti.

Siihen aikaan mun bändissä oli vain yksi puhaltaja, legendaarinen Dallabe soittaja, Ameriikan kävijä, alttosaksofonisti Ville Virtanen ja tämä nuori mies oli hänen rinnallaan kuin kotonaan, vaikka eihän meillä tietysti ollut nuottejakaan trumpetille.

Harri Halme ja Markku Johansson
Harri Halme ja Markku Johansson

Tauolla joku sanoi: Ton täytyy sitten olla sen kapellimestari Nacken broidi. Sen illan muistan lopun elämääni. Myöhemmin sitten lisäsin kokoonpanooni myös trumpetinsoittajan: Raimo ”Pappa” Korhonen soitti kanssamme monta vuotta.

Konsertin jälkeen tapasin Markun. Annoin Markulle levyni Ilta haaveiden laiturilla muistoksi siitä yhdestä ainoasta keikasta, jonka sain soittaa nyt mahtavan kapellimestarin kanssa 45 vuotta sitten.